lauantai 2. marraskuuta 2013

Sateenkaaritossut suomuvarrella

Aina silloin tällöin sitä törmää neuleohjeisiin joita on ihan pakko päästä kokeilemaan vaikka muita töitä olisi kesken ja käsitöiden tekemiseen käytettävissä oleva aika olisi hyvin vähäistä. Tällä kertaa minulle kävi näin  vieläpä virkkausohjeen kanssa. Virkkaaminen on minusta työläämpää kuin neulominen. Se rasittaa vartaloa epäsymmetrisesti: melkein kaikki kuormitus tulee oikeaan ranteeseen ja säteilee sieltä oikeaan olkapäähän, lapaan ja hartiaan. Siitä huolimatta krokotiilivirkkausta piti kokeilla. Alusta asti oli selvää, että nämä tossut kerta kaikkiaan täytyy tehdä nimenomaan sateenkaaren värisestä 7 Veljeksestä. Vaikka kyseisen värin valmistus onkin lopetettu, onnistuin saamaan itselleni sitä yhden kerän.



Ohjeena oli Bonita Patternsin Crocodile Stitch Boots. Vastaava ohje löytyy netistä myös Suomen kielellä ja ilmaiseksi, mutta hankkimalla ns. virallisen ohjeen sain samalla tutustua virkkausenglantiin, joka osoittautui yhtä helpoksi omaksua kuin neule-englantikin. Orjallisesti en ohjetta kuitenkaan noudattanut.

Suomuvirkkaus oli myös nopeaa omaksua. Ideana siinä on, että ensin virkataan kerros v-silmukoita ja suomut virkataan joka toiseen v:hen tekemällä ensin v:n oikeaan reunaan sopiva määrä pylväitä, sitten yksi ketjusilmukka väliin ja v:n vasempaan reunaan sama määrä pylväitä. Seuraavalla kerroksella suomut virkataan edellisellä kerroksella väliin jääneiden v:iden kohdalle.

Tein tossut tyttärelleni. Hän piti kovasti lopputuloksesta: valmiit tossut saatuaan hän piti niitä jalassa lopun päivää, ja olisi nukkunutkin ne jalassa ellei jaloille olisi tullut liian kuuma.


3 kommenttia:

  1. Voi mä en ole uskaltanut tätä vielä kokeilla. Mutta joskus vielä! Nämä sinun omasi ovat todella hienot. Ja lanka sopii todella hyvin tuohon malliin :)

    VastaaPoista
  2. Kauniit tossut olet tehnyt tyttärellesi<3 Mistä löytyy netistä suomenkielinen ohje ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ohjeita löytyy kun laittaa googleen suomuvirkkaus tai crocodile stitch. Esim. täällä on yksi ohje suomuihin: http://lankamaniaa.blogspot.fi/2012/12/crocodile-stitch-crochet-boots.html

      Poista