keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Taikasilmukka

Tämän viikon blogihaasteena oli kokeilla jotakin uutta. Ajattelin etten jaksa keksiä mitään uutta kokeiltavaa enkä jaksa osallistua. Sattumoisin samaan aikaan kaverini otti puheeksi magic loop -tekniikan. Magic loop on vaihtoehto sukkapuikoille. Sukka (tai vastaava sukkapuikoilla suljettuna neuleena neulottava) neulotaan silmukaksi kiepsautetulla pitkällä pyöröpuikolla, ja samalla pyöröpuikolla voi samaan aikaan neuloa kummankin sukan.


Alkuun pääsin Ullan ja Marplen kuvallisilla ohjeilla, ja lopullisen valaistumisen tekniikan toiminnan suhteen koin Garnstudion sivuilta löytynyttä videota katsoessani. Hieman ajatustyötä uusi tekniikka vaati, mutta yllättävän helposti se lähti sujumaan! En vielä tiedä, teenkö vastedes sukat magic loopilla vai edelleen perinteisesti sukkapuikoilla, mutta ehkä tämän sukkaparin neulottuani olen muodostanut vankemman mielipiteen tekniikan suhteen. Seuraavaksi kokeilen sitten kahden sukan neulomista yhtä aikaa! Nyt en jaksanut siihen ryhtyä - se olisi joko vaatinut kaksi lankakerää tai luottamuksen siihen, etteivät langat mene sekaisin vaikka neuloo samaa kerää kummastakin päästä.






1 kommentti: