keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Ilo

Neulominen luo iloa.

Iloa tuottaa:
  • kauniit langat
  • silmää miellyttävä lopputulos
  • hyvät työvälineet
  • tietysti myös se neulominen itsessään, silloin kun se sujuu jouhevasti
  • neuleiden antaminen lahjaksi
  • lahjaksi annettujen käsitöiden näkeminen ahkerassa käytössä
Näin äitinä saan huomata usein, miten myös tyttäreni iloitsee kauniista langoista, etenkin jos teen niistä jotain hänelle. Ja voi sitä riemua, jonka valmistunut käsityö saa lapsessa aikaan! Neuleprojektin seuraaminen lisää myös lapsen kärsivällisyyttä. Tilaustöitä alan harvoin tehdä saman tien, ja ne harvoin valmistuvat ihan viidessä minuutissa, jolloin saan usein ensimmäistä kertaa vastata kysymykseen, onko se jo valmis. Olen sanonut, että alan tehdä tilaustöitä vasta sitten kun minulla itselläni on sellainen olo. Haluan, että projekti tuottaa iloa myös itselleni. Ideoiden puuteeseen käsityöharrastus ei pääse kaatumaan. Tyttäreni on laittanut amigurumikirjaan valmiiksi kirjanmerkit kaikkien niiden amigurumien kohdalle, jotka hän toivoo minun itselleen tekevän:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti