keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Olgat



Kuten olen maininnut, kesä ei ole minulle neulomisaikaa. Silti osallistuin villasukkavaihtoon. Tein Olga-sukat, jotka ovat periaatteessa hyvin nopeatekoiset, mutta näiden tekemiseen meni liki kaksi kuukautta. Lankana on 7 veljestä. Malli on helppo muistaa ja näyttävän näköinen, tällaisia teen varmasti myös jatkossa! Nyt puikot kuitenkin pääsevät ansaitsemalleen kesälomalle.


perjantai 4. heinäkuuta 2014

Zentangle



Puikot eivät ole pitkään aikaan houkutelleet eivätkä langat ole kutsuneet. Tämä alkaa aina keväällä ja loppuu syksyn alkaessa koittaa.

Berliinin-matkalta mukaan tarttui opas zentangle-piirtämisestä. Zentangle on meditatiivista piirtämistä, jossa kuva muodostuu erilaisista pinnoista. Pyyhekumin tai korjauslakan käyttö ei ole suositeltavaa, vaan mahdollisten epätoivottujen kynänjälkien kanssa opetellaan tulemaan toimeen suunnittelemalla piirustuksen jatko ne huomioiden. Zentangle-piirtämisen on väitetty olevan jopa terapeuttista, eikä ihme: sillä saa nopeasti aikaan kohtalaisen katseenkestävää jälkeä. Juuri tällaiset onnistumisen ja aikaansaamisen kokemukset ovat palkitsevia ja kenties yksi syy käsillä tekemisen suosioon.

Tässä yksi kirjan ohjeita enemmän tai vähemmän seuraten tehty zentangle.





torstai 1. toukokuuta 2014

Cousteau-pipo

Tämän pipon tein jo helmikuussa, mutta esittelen työn vasta nyt, sillä pipo meni yllätyslahjaksi eikä sitä voinut aikaisemmin paljastaa.

Pitkän sukkaputken jälkeen neuloin pipon. Tämä tuli jo helmikuussa valmiiksi, mutta koska tämä tuli yllärilahjaksi, julkaisen tämän vasta nyt. Lankana 7Veljestä, puikkoina 3,5 mm pyöröt. Ohje on Punaisen sydämen torppa -blogista; linkki enkunkieliseen ohjeeseen on tässä.  Ohjeesta poiketen tein kavennukset neulomalla kaksi silmukkaa yhteen enkä ylivetokavennuksilla, tulee siistimpi niin.


keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kolmen minuutin meditaatio

Löysinpä kaupungilta oivallisen apuvälineen mindfulnessista tutun kolmen minuutin meditaation harjoittamiseen ja ohjaamiseen. Tiimalasissa musta hiekka mittaa mimuutin, punainen kaksi minuuttia ja valkoinen kolme. Kuvassa ne mittaavat vähän mitä aikaa sattuu koska hiekat olivat päässeet kuljetuksen aikana menemään sekaisin.


Kolmen minuutin meditaatiossa keskitytään ensimmäinen minuutti kehon tuntemusten tarkasteluun, toinen minuutti hengitykseen ja kolmannella nämä yhdistetään, ikään kuin koko keho hengittäisi. Ei vie paljon aikaa mutta antaa sitäkin enemmän, kannattaa kokeilla!

torstai 13. maaliskuuta 2014

Kuvahaaste 5/5: "Minä tulen sun kaveriksi."

Eilen vietin leppoisaa iltaa lasten kanssa kotona. Ketään ei kiukuttanut ja jokainen löysi mielekästä puuhaa itselleen. Jätin lapset puuhastelemaan olkkariin ja lähdin itse alakertaan laittamaan pyykkejä kuivumaan. Yläkerrasta kuului rauhallinen höpötys kun 2-vuotias selosti leikkiään: "Minä tulen sun kaveriksi, minä tulen sun kaveriksi, minä tulen sun kaveriksi...." Kun tulin takaisin olkkariin, selvisi, mitä hän oli puuhannut. Hän oli järjestänyt kaikki pikkuautonsa "junaksi":


Heitän tämän kuvan myötä haasteen Langat ja liinat solmussa -blogin Tuulalle. Ideana on postata viitenä päivänä 5 kuvaa arkielämästään ja haastaa jokaisen kuvan kohdalla joku toinen bloggaaja.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kuvahaaste 4/5: teehetki

Rakastan juoda mausteista yrttiteetä. Yogi Teat ovat herkullisia, samoin Pukkat. Pidän myös maustamattomaasta vihreästä teestä, ja toki myös musta tee on silloin tällöin paikallaan. Tässä hautuu Pukkan Three Cinnamon -tee, pöydällä on viimeinen pussillinen Pukkan Relax-teetä. Taitaakin kohta olla aika täydentää teevarastoja!

Haastan tämän kuvan myötä Ruusukujan katveessa -blogin suviruusun mukaan kuvahaasteeseen, sillä hänen blogissaan on yhtä kotoisa tunnelma kuin teehetkissä. Ideana on postata viitenä päivänä 5 kuvaa arkielämästään ja haastaa jokaisen kuvan kohdalla joku toinen bloggaaja.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Kuvahaaste 3/5: inspiraatiohyllyt

Tässä kuvassa on mun suosikkihyllyt meidän kirjahyllystä. Näiden hyllyjen kirjoihin tartun useimmiten. Niitä on ilo selailla ja niistä saa inspiraatiota. Aiheina on ruoka, jooga ja neuleet. On tuolla näköjään purjehdusaiheinenkin kirja seassa, en tiedä mitä se tekee meillä - meistä ei kukaan purjehdi eikä varsinaisesti edes siitä haaveile.


Tämän kuvan myötä heitän kuvahaasteen Miia-Rebekalle, joka esittelee omaa nimeään kantavassa blogissaan inspiroivia neuletöitä! Ideana on postata viitenä päivänä 5 kuvaa arkielämästään ja haastaa jokaisen kuvan kohdalla joku toinen bloggaaja.