maanantai 7. lokakuuta 2013

Kun ei vaan ehdi.

Syyskuu vierähti puikkoihin koskematta. Aina ei ole pakko neuloa, ei vaikka neule olisi keskenkin. Neulomisella ei ole kiire. Mutta jos kuluu liian pitkä aika niin, ettei vain ehdi, alkaa kaivata neulomista. Etenkin, jos syynä neulomattomuuteen kerta kaikkiaan on se, ettei sille ole aikaa, sille alkaa olla kova, kova tarve. Niinpä ilahduin, kun eteen sattui viikonloppu, jolle ei oltu varattu kauheasti tekemistä. Nyt minä saan hetken neuloa, pitkästä aikaa! Mutta kuinka kävi. Aika kului jälleen muuhun, tärkeämpään. Siivoamiseen, pyykinpesuun, ruuanlaittoon, lastenhuoltoon. Alkoi kiukuttaa. Väkisin sain illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen väkerrettyä lapasenvartta kokonaisen sentin. Se ei ole sellaista kunnon neulomista, joka laittaa maailman järjestykseen ja rentouttaa mielen. Se on jääräpäistä suorittamista. Mutta se kertoo myös siitä että on peiliinkatsomisen paikka. Jotain on syytä elämälleen tehdä, jos on koko ajan niin kiire, ettei ehdi pysähtyä edes viideksi minuutiksi neulomaan.

Tässä viikonlopun aikaansaannokseni. Lankojen laatua ja neulottavaa mallia en vielä paljasta.

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoisia ajatuksia :)
    Minulla on täysin päinvastainen elämäntilanne vielä vajaan vuoden verran. Sen jälkeen alkaa taas työt ja päiväkotirumba.

    Terapiaa neulominen todellakin on. Minulla on kaapissa usea pari terapiasukkia ilman paria :)

    VastaaPoista