Meditoida voi jotakin tehden, vaikkapa neuloen, pyrkimällä aktiivisesti hiljentämään ajatuksiaan tai seuraamalla suurten ajattelijoiden perinpohjaisia ajatuskulkuja. Nyt olen noudattanut tätä viimeksi mainittua tapaa lukemalla Descartesin mietiskelyjä oikein ajatuksen kanssa koettaen tavoittaa Descartesin alkuperäiset mielenliikkeet. Descartes lähtee liikkeelle siitä, että on olemassa loppujen lopuksi aika vähän asioita, joita ei ole mitenkään mahdollista epäillä, mutta se että minä ajattelen, on asia joka on välttämättä totta aina kun sen totean. Ajattelu pitää sisällään kaikenlaisen mielen toiminnan, mukaanlukien aistimisen, sikäli kuin käsitämme sen mitä aistimme eivätkä aistimukset ole pelkkiä vaihtuvia, määrittelemättömiä tiloja.
Näin ollen lausuma "Minä olen, minä olen olemassa" (joka metodin esityksessä esitetään pearemmin tunnetussa muodossa "ajattelen, siis olen olemassa"), joka tekee itsensä todeksi aina kun se todetaan, on viime kädessä sama asia kuin "Minä neulon, minä olen olemassa." Minun olemassaoloni on näin ajateltuna välttämättä seurattava siitä, että neulon. Jos joskus haluan paeta neulomiseen joitain asioita, en voi kuitenkaan paeta itseäni, ainakaan niin kauan kuin tiedän neulovani. Neulomismeditaatiossa voi kyllä päästä niin syvälle että kadottaa siihen itsensä. Jäljellä on pelkkä tiedostamaton silmukoiden muodostuminen. Mutta ei hätää, heti kun tiedostan tämän, palaan taas olemassa olevaksi, kenties hieman rentoutuneempana kuin hetki sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti